A-
A+
Mikko Huhtamäki ja voittomaalin tehnyt Jesse Ylinen juhlivat ratkennutta toista finaalia.
Mika Pukkinen
Fyrry – ISB 4 – 3 je. (0 – 3, 1 – 0, 2 – 0, 1 – 0)
Voitot 1 – 1
VÄHÄKYRÖ/ISOKYRÖ Vähäkyröläinen Fyrry kaatoi ilmajokelaisen ISB:n lauantaina Isokyrö Areenalla pelatussa salibandyn 2. divisioonan Pohjanmaan lohkon toisessa finaalissa jatkoerässä maalein 4-3.
Ottelun alku oli vierailevalta ISB:ltä vahva ja vaikutti, että ilmajokelaiset marssisivat mestaruuteen jo lauantaina. Avauserässä selkeästi palloa hallinnut ISB oli siirtynyt ensimmäiselle erätauolle mennessä jo 3-0-johtoon, kun Seppo Peltola heilutti Fyrryn verkkoa kahdesti ja Oskari Kallio kertaalleen.
Toisessa erässä Fyrry pääsi kuitenkin peliin mukaa ja ottelun puolivälissä Tony Ström iski vähäkyröläisten ensimmäisen kavennuksen. Päätöserä ehti vanheta jälkimmäiselle puoliskolleen ennen kuin Fyrry onnistui nousemaan rinnalle.
Ajassa 51.56 Henrik Nyström ja ajassa 55.22 Pekka Seppänen iskivät kuitenkin vähäkyröläisille maalit ja Fyrry oli noussut kolmen maalin takaa tasoihin.
Seppäsen maalin jälkeen molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista ottelu jo varsinaisella peliajalla. Pallo kävi kertaalleen jo maaliviivan tuntumassa Fyrryn maalivahdin Teemu Nykäsen (13 torjuntaa) selän takana, mutta hän onnistui poimimaan pelivälineen talteen ennen kuin ISB:n pelaajat ehtivät siivoamaan sitä verkkoon.
Jatkoerää ehdittiin pelata reilut seitsemän minuuttia, kun Jesse Ylinen täydensi Fyrryn nousun maalillaan ja käynnisti joukkueensa voittojuhlat. Ottelussa oli mainio tunnelma, sillä 230 paikalla olleen katsojan sekaan mahtui kannattajia molemmille joukkueille.
Ratkaiseva kolmas finaali pelataan sunnuntaina 16. maaliskuuta kello 15.00 Ilmajoki-hallissa.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria