Poliittisen historian professori Markku Jokisipilä Ylistarossa: Ståhlbergien kyydityksestä tuli käännekohta

Elina Koski

YLISTARO Presidentti K. J. Ståhlberg ja hänen puolisonsa Ester Ståhlberg olivat aamukävelyllä Helsingin Kulosaaressa 14. lokakuuta 1930. Siellä neljän miehen kyydityspartio sieppasi presidenttiparin ja kuljetti Joensuuhun. Matka kesti peräti 15 tuntia.

Joensuussa operaatio yllättäen keskeytyi, koska kyyditsijöiden pomo katosi bensiininhakureissulleen.

Presidenttipari yhdytti paikallisen suojeluskuntapäällikön ja palasi junalla Helsinkiin, jossa kansanjoukko otti heidät vastaan.

Presidenttiparin kyyditys eli muilutus oli suuri uutinen. Historiantutkija Markku Jokisipilä luonnehtii sitä käännekohdaksi, jolloin lapuanliike menetti laajan porvarillisen väestönosan tuen.

– Kyyditys katsottiin niin törkeäksi ja laittomaksi tempuksi, että sitä ei enää välttämättä ymmärretty lapuanliikkeen omassakaan piirissä. Ajatus oli syntynyt Sortavalassa Seurahuoneen kabinetissa aikamoisessa humalassa. Keskeisiä hahmoja olivat Kurt Wallenius ja Eino Kuussaari, kummatkin jääkäreitä ja heimosotureita.

Oikeistoradikaalin vallankaappauksen uhka oli ollut Jokisipilän mukaan todellinen, mutta kyydityksen jälkeen tuuli kääntyi.

– Suomalainen yhteiskunta maltillistui ja ankkuroitui entistä tiukemmin laillisuuteen ja demokratiaan. Lapuanliike taas radikalisoitui entisestään. Se muuttui aidosti äärioikeistolaiseksi, vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka halusi kumota demokraattisen järjestelmän.

Jokisipilä on Turun yliopiston poliittisen historian professori ja sen Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja. Hän on matkustanut Ylistaroon Matin-Tuvan elokuvakuvatapahtumaan selvittääkseen yleisölle, millaisessa poliittisessa ilmastossa virisi idea presidentin kyydityksestä.

Ensiksi kuunnellaan tutkijan esitelmä, sitten katsotaan Samuli Valkaman ohjaama uutuuselokuva Presidentin kyyditys ja lopuksi keskustellaan. Katsomossa istuu noin 80 osallistujaa.

– Kyydityksen isona taustana olivat yhteiskunnan kahtiajako ja katkeruus, jotka perustuivat vuoteen 1918, sisällissotaan tai vapaussotaan, kuten sitä täällä kutsutaan.

Oikeisto oli hävinnyt kamppailun Suomen ulkopolitiikan suunnasta, koska sen ihailema Saksan keisarikunta oli kukistunut ensimmäisessä maailmansodassa. Toiseksi se oli hävinnyt kiistan Suomen hallitusmuodosta. Ei saatu saksalaista kuningasta, saatiin presidentti.

– Oikeisto halusi hyvityksen. Se halusi varmistaa, että valkoisen Suomen arvot, joita oli puolustettu vuonna 1918, säilyisivät.

Eduskunta valitsi presidentiksi Ståhlbergin, mikä toi poliittiseen elämään malttia, edisti keskiryhmien yhteistyötä ja oli askel pohjoismaisuuden tiellä.

Presidentillä oli kuitenkin paljon vastustajia. Oikealla moni piti häntä pehmeänä ja liian demokraattisena. Kaivattiin vahvaa johtajaa ja toisenlaista järjestelmää.

Kommunistit loivat Suomeen 1920-luvulla laajan maanalaisen organisaation. Vastapainoksi syntynyt lapuanliike levisi Etelä-Pohjanmaalta koko maahan. Aluksi sillä oli laaja porvarillinen hyväksyntä, sillä pelkona oli vasemmistoenemmistöinen eduskunta.

– Ajateltiin, että työ oli jäänyt kesken vuonna 1918. Jos hallitus ei saisi kommunisteja kuriin, se voidaan tehdä omin voimin.

– Oikeistoradikaalinen vallankaappaus olisi ollut mahdollinen heinäkuussa 1930, jolloin lapuanliike oli voimiensa tunnossa. Se onnistui kaatamaan Kyösti Kallion hallituksen, järjesti 12 600 miestä talonpoikaismarssille ja muilutti eduskunnan istunnosta kaksi kommunistista kansanedustajaa Kosolan taloon.

Eduskunta hajotettiin, ja uusien vaalien jälkeen hyväksyttiin kommunistilait, joiden mukaan kommunistien toiminta oli laitonta syksyyn 1944 saakka.

– Kirsikkana kakun päälle oli Svinhufvudin valinta presidentiksi tammikuussa 1931. Ilman kyyditystä vastaehdokkaana ollut Ståhlberg ei olisi saanut niin paljon ääniä kuin sai, sillä valinta oli tiukin mahdollinen.

Ståhlbergin ilmoitus ehdokkuudesta oli herättänyt oikeistossa närää syksyllä 1930.

– Kyyditykseen johtaneista tapahtumista on esitetty monenlaista tietoa. Osa on tutkittua, osa legendaa ja tarinaniskentää. Hyvä kirjallinen lähde on Ester Ståhlbergin päiväkirja, jossa on matkasta 18 sivun kuvaus. Kyydityskäskyn antajasta ei varmaankaan saada lopullista totuutta, Jokisipilä uskoo.

Lapuanliike lakkautettiin Mäntsälän kapinan jälkeen vuonna 1932. Tilalle perustettiin Isänmaallinen kansanliike, joka osallistui kolme kertaa eduskuntavaaleihin. Puolueen tarina päättyi välirauhansopimukseen syksyllä 1944.

Suomen nuori tasavalta onnistui poliittisesta epävakaudestaan huolimatta luovimaan 1920–1930-luvuilla tielle, joka johti länteen ja parlamentaariseen demokratiaan, Jokisipilä kiteyttää. Valittu reitti mahdollisti myös talvisodan ihmeen.

– Ståhlberg oli tässä kehityksessä aivan keskeinen hahmo ja ansaitsee tulla kohotetuksi samaan joukkoon kuin Mannerheim ja Risto Ryti. Hän oli vannoutunut tasavaltalainen, liberaali ja laillisuusmies. Hänen suurimpia ansioitaan oli puhua kansallisen sovinnon puolesta.