A-
A+
POHJANMAA Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat nousseet viime vuosina huomattavasti. Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti, että ensi vuoden alusta alkaen terveydenhuollon maksua voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos asiakkaan taloudellinen tilanne on erityisen vaikea. Tavoitteena on tiedotteen mukaan varmistaa, ettei kukaan joudu luopumaan tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista taloudellisista syistä.
Jo nyt terveydenhuollon maksukatto suojaa paljon palveluja käyttäviä asiakkaita. Uudella käytännöllä helpotetaan tilannetta, kun yksittäinen suuri tai yllättävä lasku aiheuttaa vaikeuksia ennen sen täyttymistä.
– Yksi palvelustrategiamme tavoitteista on, etteivät taloudelliset syyt saisi estää asiakkaita käyttämästä tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita. Tällä muutoksella halutaan toteuttaa tätä tavoitetta, sanoo lasten, nuorten ja perheiden sektorijohtaja Pia-Maria Sjöström.
Nykyisin Pohjanmaan hyvinvointialueella maksun alentamista tai perimättä jättämistä on voinut hakea sosiaalihuollon maksuihin sekä niihin terveydenhuollon maksuihin, jotka määräytyvät tulojen perusteella. Vuoden 2027 alusta lähtien käytäntö koskee myös kaikille samansuuruisia maksuja, kuten lääkärinvastaanottoa, poliklinikkamaksuja, hammashoitoa ja lyhytaikaista laitoshoitoa.
Asiakkaan ensisijainen vaihtoehto on edelleen hakea tarvittaessa perustoimeentulotukea, jossa terveydenhuollon asiakasmaksut voidaan ottaa huomioon menona. Tilapäisissä maksuvaikeuksissa hänelle voidaan tarjota mahdollisuutta siirtää eräpäivää tai tehdä maksusuunnitelma.
Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen on tarkoitettu tilanteisiin, joissa asiakasmaksu vaarantaa välittömän toimeentulon. Mahdollinen maksun alentaminen tai perimättä jättäminen perustuu asiakkaan hakemukseen ja yksilölliseen kokonaisharkintaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi