KOLUMNI 24.5.2023

Keskiaikainen atmosfääri Vanhan kirkon rikkaus

Noin vuosikymmenen kuluttua tulee kuluneeksi 500 vuotta Isonkyrön kirkon rakentamistyön päättymisestä siihen pisteeseen, johon se keskiajalla pystyttiin muuraamaan.

Valmiiksi sitä ei alkuperäisen, 1500-luvun alussa laaditun rakennussuunnitelman mukaan saatu. Niinpä esimerkiksi tiiliholvit jäivät tekemättä.

Mutta vaikka rakennus olisikin saatu valmiiksi, aina riittäisi korjaus- ja ylläpitotöitä, vuosisadasta toisen perään. Mikään rakennus ei sellaiselta välty, jos sen alkuperäinen olemus ja, uskallan sanoa, henki halutaan säilyttää. Isonkyrön kirkko on nyt tässä tilanteessa rakenteiltaan ja muilta piirteiltään.

Arkeologit ovat tekemässä Kalle Luodon (Heilu Oy) johdolla ja Satu Mikkonen-Hirvosen (Museovirasto) valvonnassa yhtä välttämättömiä kuin arvokkaita tutkimuksia kirkon puretun lattian alaisen kulttuurikerroksen salojen avaamiseksi.

Samaan aikaan pohditaan, miten saattaa tulevan ryömintätilan, siis puulattian ja sen alla olevan kulttuurikerroksen pinnan välisen ilmatilan, olosuhteet hyviksi.

Siis sellaisiksi, ettei enää muodostu kosteutta ja hometta.

Tässä viisain ratkaisu on vuosisatainen kylmien tilojen rakenteiden riittävän kuivana pitämisen tie. Se on lattialankkujen kiinnittäminen niskapuihin siten, että kunkin lankun väliin jää selvä rako.

Se takaa ilman liikkumisen ulkotilan, ullakkotilan, kirkkotilan ja ryömintätilan välillä ilman koneellista ilmanvaihtoa. Ei myöskään ole tarvis porata tuuletusreikiä kahden metrin paksuisten, 500 vuotta vanhojen seinämuurien läpi.

Suomessa ei ole varaa tehdä halpoja ja nopeita, jopa hätäisiä toimia keskiajan kirkkojemme ylläpidoksi. Isonkyrön kirkko on sanomattoman kallisarvoinen jo siksi, että meillä Suomessa käynnistettiin keskiajalla muuratun kirkon rakennushanke vain 104 seurakunnassa ja kappelikunnassa. Se kertoo maamme asemasta sananmukaisesti Euroopan pohjoislaidalla. Niinpä esimerkiksi jo Tanskassa vastaava luku on peräti noin 3 400.

Keskiaikakirkkojemme joukossakin Isokyrö on vaikuttava erikoisuus. Se nimittäin hylättiin käytöstään 1877 ja julistettiin jo neljätoista vuotta myöhemmin rauhoitetuksi muistomerkiksi. Näin siis ennen modernin teknologian ja sisustusihanteiden aikaa.

Isonkyrön kirkko onkin Hattulan, Keminmaan, Sipoon ja Tyrvään kirkkojen kanssa rakennus, jossa suoraan kykenee aistimaan keskiaikaisen atmosfäärin.

Tämä ei liudennu löydettäväksi vaikkapa sisälämmityksen, sähkövalojen, äänentoistolaitteiden, lehtereiden, penkkikorttelien ja huolellisesti tehtyjen maalipintojen olemassaolon takaa. Tämä on tilanne kirkollisessa käytössä olevissa keskiajan kirkoissamme ja hyvä niin.

Tuleva lattialankutuskin voi olla uudesta, varta vasten kaadetusta, piilutusta ja pintakäsittelemättömästä hongasta, joka vähitellen, 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan aikana patinoituu käytössä.

Sillä tavoin hankittiin lankut, kun Tyrvään kirkon rakenteet 1997 olivat tuhoutuneet tulipalossa. Viisaudella ja maltilla tehdyt restaurointityöt kestivät 12 vuotta ja se kannatti.

Nyt, 25 vuotta palosta Tyrvään kirkossa vierailevat voivat ihailla muun ohessa mahtilattiaa.

Isonkyrön kirkko tarvitsee siis jopa keskiaikaisten kirkkojemme joukossakin erikoiskohtelua. Tämän kohtelun ylivoimaisesti tärkein piirre on se, että ennen työtä kaikki harkitaan huolellisesti ja työn aikana kaikki tehdään maltillisesti, kiiruhtamatta, ja pysähtyen väliin restaurointirakentamisen ja kalkkimaalausten puhdistamisen kansallisten asiantuntijoiden kanssa arvioimaan, mennäänkö oikeassa tahdissa oikeaan suuntaan.

Realistinen ja työn laadun kannalta hyvä ajallinen päämäärä hankkeen loppuun saattamiselle on kuitenkin tärkeä. Isonkyrön ja maamme kannalta olisi elähdyttävää ja innostuttavaa asettaa se kivikirkon historian kannalta symboliseen kohtaan. Sellaiseksi rohkenen ehdottaa 2030-luvun alkua.

Silloin voidaan juhlia yhtä aikaa sitä, että kivikirkon muuraamisen päättämisestä on kulunut 500 vuotta, ja sitä, että kunnostustyö on saatu kiitettävästi päätökseen.

Markus Hiekkanen

Professori