PÄÄKIRJOITUS 4.12.2024

Viimeinen iltahuuto

Sotaveteraanien rivit eivät enää harvene.

Ne loppuvat kokonaan.

Kun talvisota alkoi 85 vuotta sitten, esiin nousivat Suomen tulevaisuuden tekijät – nuoret miehet ja naiset.

Sodan väistämätön traaginen seuraus oli, että sankarihautausmaat täyttyivät joka puolella Suomea. 26 000 kaatunutta pienestä kansakunnasta jättää jälkensä yhteiskuntaan. Vapauden hinta on kallis.

Suomi selviytyi talvi- ja jatkosodista yhdessä, alueluovutukset ja miestappiot kärsineenä.

Sotainvalidit ja -veteraanit saivat eteensä toisen valtavan urakan: kodin, maan ja kotimaan jälleenrakentamisen. Heidän sydämissään oli ilo vapaasta isänmaasta. Sen avulla he jaksoivat.

Tänä päivänä on keskuudessamme koko maassa enää noin 1600 sotaveteraania. Heidän keski-ikänsä lähentelee sataa vuotta.

He ovat edelleen kunniakansalaisiamme – he ja edesmenneet veteraanit ovat olleet sitä aina.

Isossakyrössä, Vähässäkyrössä ja Ylistarossa ei ole enää elossa yhtään sotaveteraania.

Tätä tietoa on pyritty varmistamaan monelta suunnalta. Jokunen veteraanin leski elää alueella vielä keskuudessamme.

Juhlapuheissa on nyt pakko siirtyä uuteen puhetapaan, kun alueen viimeinenkin sotaveteraani tämän vuoden lokakuussa saateltiin haudan lepoon Isossakyrössä.

Nyt alkoi sotaveteraanien jälkeinen aika, ja heistä kaikista puhutaan menneessä aikamuodossa.

Meistä jokaisella on omakohtainen kokemus veteraaneista. Muutamalle harvalle elossa olevalle se on oma puoliso, suurelle osalle meistä oma isä tai äiti, vieläkin useampien isovanhemmat ovat sotaveteraaneja tai lottia.

Kyrönmaalaisesta isänmaallisuudesta kertoo sekin, että monissa hautakivissä isiemme ja äitiemme nimen edessä on veteraanitunnus tammenlehvineen.

Heillä ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä silloin, kun käsky kävi – se ei edes käynyt mielessä. Ja moni lähti myös vapaaehtoisesti rintamalle.

Se tehtiin yhdessä, kuin tulevan itsenäisyyspäivän linnanjuhlien teeman mukaisesti.

Veteraanijärjestöt on kunnissa lakkautettu kuluvan vuoden alkuun mennessä. Vahva toiminta on tullut päätökseen, ja kunniakansalaiset saateltu kukin vuorollaan viimeiselle matkalleen.

Jäljelle jää suuri kiitollisuus ja kunnioitus heitä kohtaan, jotka tämän nykypäivän hyvinvoinnin ovat meille mahdollistaneet.

Jäljelle jäävät muistot. Veteraanin iltahuudon mukaisesti ”himmetä ei muistot koskaan saa”.

Näitä muistoja vaalimaan on Etelä-Pohjanmaalle perustettu sotien 1939–1945 perinneyhdistys.

Lähempänä meitä perinteen vaalimista jatkavat yhdistyksen paikallistoimikunnat. Esimerkiksi Isossakyrössä toimii jo aktiivisesti maakunnallisen perinneyhdistyksen toimikunta.

Yhdistyksen vahva lupaus on muistuttaa meitä muita säännöllisesti siitä, että siniristiliput nousevat juhlapäivinä vapaasti liehumaan sinisen taivaan alle. *ae