A-
A+
Miksi vaivautua,
jos tietoa on saatavilla myös hyvin nopeassa ja vaivattomassa muodossa?
Suomalaisnuorten lukutaito on tuoreiden PISA-tutkimustulosten valossa heikentynyt entisestään. Mittauksessa laskettava pistemäärä laski 16 pistettä edellisestä kolmen vuoden takaisesta mittauskerrasta, ja suuntaus on ollut sama jo pitkään.
PISA on OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista sekä koulun ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta. Muihin maihin verrattuna Suomen tulokset eivät ole poikkeavia, vaan lukutaito heikkenee myös muissa OECD-maissa. Suomalaisten nuorten lukutaito on edelleen paremmalla tolalla kuin koko mittaukseen osallistuvien 15-vuotiaiden keskimäärin.
Henkseleitä ei täälläkään parane paukutella: useampi kuin joka neljäs oppilaista on heikko lukija. Poikien lukutaito on keskimäärin huonompi kuin tyttöjen, ja pojista kolmannes on tulosten perusteella heikkoja lukijoita. Lukutaidolla tarkoitetaan paitsi tekstien ymmärtämistä, myös kykyä käyttää lukemaansa itsensä kehittämisessä ja yhteiskuntaan osallistumisessa. Siihen vaaditaan myös kykyä arvioida lukemaansa.
Lukutaidon käsite on muuttunut aikojen kuluessa paljon ja kattaa nykyisin myös medialukutaidon ja digilukutaidon. Tekoälyn aikakaudella kriittinen suhtautuminen luettuun tietoon korostuu erityisesti. Samaan aikaan mediaympäristömme on yhä pirstaleisempaa ja nopeatahtisempaa: lyhytvideoihin tottuneen voi nykyisin olla hankala rauhoittua tekstin äärelle iästä riippumatta. Jos jatkuvasti vaihtuviin ärsykkeisiin on tottunut lapsesta saakka, saattaa esimerkiksi kokonaisen kirjan lukeminen tuntua ylitsepääsemättömältä urakalta.
Miksi siis vaivautua, jos tietoa on saatavilla myös hyvin nopeassa ja vaivattomassa muodossa?
Ensinnäkin siksi, että helppous ei aina takaa parasta lopputulosta. Sen sijaan, että ottaa vastaukset elämänsä kysymyksiin valmiina hakukoneelta tai kavereilta, ei haasta aivoja uusille urille eikä auta suhteuttamaan uutta tietoa aiemmin opittuun. Lukutaito on juuri tätä: pään armotonta vaivaamista olennaisilla kysymyksillä ja mahdollisuuksia oppia lisää.
Toiseksi lukeminen kehittää kirjoittamista. Tekstistä kyllä erottaa, onko sen kirjoittanut tekoäly vai oikea ihminen. Ihmisen tuottama teksti on pääsääntöisesti kiinnostavampaa luettavaa kuin keinoälyn tuotos, ja erityisen mieltäylentävää on lukea rakenteeltaan selkeää ja tiivistä tekstiä, jossa on käytetty elävää ja yllätyksellistä kieltä.
Kolmas syy lukea on ilo. Lukeminen vie matkoille maailman ääriin ja kertoo sellaisten ihmisten kokemuksista, joita muuten ei välttämättä koskaan kohtaisi. Näin lukeminen auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja lisää myös empatiakykyä, mikä puolestaan on olennaista demokratian toteutumiselle.
Seuraa kapinakehotus kaikille lukijoille: seuraavan kerran, kun vaikkapa vanhempasi tai puolisosi kehottaa sinua sammuttamaan lukuvalon ja käymään nukkumaan, näytä hänelle tämä kirjoitus.
Tässähän puolustetaan ihmisyyttä typeryyttä vastaan! NS
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi