A-
A+
Meillä ei ole kumulatiivista alijäämää, joten kestämme huonompiakin vuosia.
Tero Kankaanpää
Nadia Sandhu
ISOKYRÖ Isonkyrön kunta käyttää ensi vuonna rahaa investointeihin 3,63 miljoonaa euroa.
– Se ei ole terve taso meidän kokoiselle kunnalle, sanoo kunnanjohtaja Tero Kankaanpää.
Rahankäyttö on kuitenkin harkittua, ja suurin osa potista kuluu uimahallin peruskorjaamiseen. Ensi vuodelle uimahalliremontin suunnitteluun on varattu 30 000 euroa ja itse peruskorjauksiin 1,45 miljoonaa euroa. Vuodelle 2028 on varattu vielä 1,7 miljoonaa euroa uimahallin korjaustöihin.
Uimahalli on remontin ajan yleisöltä suljettuna, ja silloin ei myöskään tule samalla tavalla kuluja kuin tavallisesti. Näin säästyy rahaa, vaikka korjaustöihin sitä meneekin. Talousarviossa tämä on huomioitu 120 000 kohennuksena kustannuslaskelmaan.
Kaiken kaikkiaan ensi vuoden talousarvio on laadittu varovaisuus mielessä, kertoo kunnanjohtaja Kankaanpää. Näin on tehty siksi, että tasapaino säilyisi myös seuraavina vuosina.
– Siksi meidän on tehtävä ensi vuodelle plussan puolella oleva budjetti.
Vuodesta 2029 on tulossa todennäköisesti alijäämäinen. Isonkyrön väkiluku ei ole ennusteiden mukaan ainakaan nousemassa. Lisäksi kunnalle maksettavat valtionosuudet ovat pienentyneet.
– Peruspalvelujen valtionosuuksissa on tulossa laskua noin 330 000 euroa tämän vuoden budjettiin verrattuna. Erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön maksamat valtionosuudet ovat putoamassa merkittävästi, kertoo Isonkyrön kunnan hallintojohtaja Jaana Järvi-Laturi.
Järvi-Laturin mainitsemat opetuspuolen valtionosuudet ovat olleet tänä vuonna 284 000 euroa, ja ensi vuodelle on laskettu tulevan 115 000 euroa.
Tästä huolimatta kunnassa ollaan varsin toiveikkaita tulevaisuuden suhteen.
– Meillä ei ole kumulatiivista alijäämää, joten kestämme huonompiakin vuosia, Tero Kankaanpää sanoo.
Muita isoja investointeja ja suunnitelmia ovat vesihuoltolaitoksen parannukset ja Valtaalan asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen.
Valtaalan uuteen asuinalueeseen on varattu ensi vuodelle 330 000 euroa.
Vesihuoltolaitoksen suurin yksittäinen investointi ovat Kokkoonkankaan kaivonpaikkatutkimukset ja uuden kaivon tekeminen. Näihin on varattu 150 000 euroa.
Teiden hoitoon kuluu rahaa myös ensi vuonna. Valtatie 18 varrelta Isonkyrön keskustaan johtavan Kyrööntien kunnosta on tullut jatkuvasti palautetta kuntalaisilta, ja Kankaanpään mukaan näkyvänä tuloväylänä se on myös eräänlainen kunnan käyntikortti. Nyt Kyrööntien asfaltointiin on varauduttu siten, että tietä korjataan yhteistyössä Elinvoimakeskuksen kanssa.
Kulut jaetaan tasan Elinvoimakeskuksen ja kunnan kesken, mutta kunnostuksen jälkeen tie siirtyisi kunnan hoidettavaksi. Siitä tulee siis tulevina vuosina lisää kuluja kunnalle.
Lainakanta kasvaa isojen menoerien vuoksi. Viime vuoden tilinpäätöksessä Isonkyrön kunnan laina oli 369 euroa asukasta kohti. Ensi vuoden lopussa lainaa on laskettu olevan 430 euroa asukkaalta.
Vuoden 2027 talousarvioon vaikuttavat vielä tulevat oikaisut. Kunnanhallitus käsitteli talousarviota ja vuosille 2027–2029 laadittua taloussuunnitelmaa kokouksessaan 27. lokakuuta. Kokouksessa äänestettiin työntekijöiden palkkaamisesta uusiin työtehtäviin.
Uutena kuntaan olisi tullut määräaikaisen viestintä- ja markkinointikoordinaattorin tehtävä sekä vesihuoltolaitoksen projektityöntekijän tehtävä.
Kokouksessa Sanna Försti (kok.) esitti Raili Varon (ps.) kannattamana, että määräaikaista viestintä- ja markkinointikoordinaattoria ei palkata, vaan varataan määräraha palvelun ostoon viestintä- ja markkinointisuunnitelmien laatimiseksi. Asiasta äänestettiin, ja äänet menivät tasan 5–5. Puheenjohtajan ääni ratkaisi, ja kuntaan palkataan vuosiksi 2027 ja 2028 viestintä- ja markkinointikoordinaattori.
Pohjaehdotusta kannattivat Juha Ahoketo (kesk.), Vihtori Leskelä (kesk.), Antti Lintala (kok.), Mirva Mäki-Rammo (kesk.) ja Jaakko Renko (kesk.) ja vastaehdotusta Sanna Försti, Severi Hölsö (kok.), Erkki Kuusikko (sd.), Mia Penttala-Salli (kesk.) ja Raili Varo.
Myös vesihuoltolaitoksen projektityöntekijän tehtävä herätti keskustelua. Sanna Försti esitti tässäkin Raili Varon kannattamana, että kunta ei palkkaa työntekijää, vaan sen sijaan ne osiot, joita ei itse voida tehdä, hankitaan ostopalveluna.
Kunnanjohtajan pohjaehdotusta äänesti neljä, Förstin vastaehdotusta kuusi kunnanhallituksen jäsentä. Pohjaehdotusta kannattivat Juha Ahoketo, Erkki Kuusikko, Vihtori Leskelä ja Mirva Mäki-Rammo, vastaehdotuksen puolesta äänestivät Sanna Försti, Severi Hölsö, Antti Lintala, Mia Penttala-Salli, Jaakko Renko ja Raili Varo. Kunnanjohtaja totesi jättävänsä tästä asiasta eriävän mielipiteen.
Talousarvio etenee seuraavaksi kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Isonkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Mäki-Rammo (kesk.) kertoo valvoneensa yön sen jälkeen, kun uutinen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta koskeva arviointiryhmän esitys tuli julki. Mäki-Rammo on tehnyt pitkän uran terveydenhoitoalalla ja pitää järkyttävänä sitä tapaa, jolla isokyröläisten palvelut nyt vedettiin matalaksi.
– Kun hyvinvointialueet aloittivat, oli puhe, että peruspalveluita kehitetään. Kyllä tässä nyt romutetaan se lähtöajatus täysin.
Mäki-Rammo kertoo pohtineensa, miten Seinäjoen sote-keskus edes voi ottaa vastaan kaikki maakunnasta tulevat asiakkaat. Vastaavasti Isossakyrössä valmiina olevat ja toimivat tilat ovat nyt jäämässä tyhjilleen. Hän kantaa huolta erityisesti nuorista ja ikääntyneistä, joiden kulkeminen kaupunkiin terveyspalveluiden takia on usein vielä hankalampaa kuin työikäisten. Ikäihmiset saattavat jännittää kaupungissa ajamista, ja nuorille puolestaan olisi tärkeää saada esimerkiksi ehkäisyneuvontaa läheltä.
– Tasa-arvo ei tässä toteudu, vaan Seinäjoella asuvat nuoret ovat eri asemassa kuin kauempana asuvat. Lisäksi ihmettelen sitä, että ihmiset nyt pannaan ajelemaan edestakaisin, vaikka niin kovasti puhutaan vihreästä siirtymästä.
Kunnanjohtaja Tero Kankaanpää kertoo, että kunnan talouden suunnittelussa on jo jonkin verran ehditty miettiä, millaisia vaikutuksia perusterveydenhuollon palveluiden loppumisella on.
– Jos neuvola-hammashoitolan rakennus ja terveysaseman vanha ja uusi puoli pitäisi pitää tyhjinä, sen vaikutus on jopa 200 000 euroa vuodessa.
Hän luonnehtii hyvinvointialueiden rahoituskriisiä totaaliseksi epäonnistumiseksi valtiolta.
– Myös hyvinvointialue saa katsoa peiliin.
Kankaanpää on laskenut, että jos 18 nykyisestä tai entisestä kunnasta lähtevät terveyspalvelut, se jättää 70 000–80 000 ihmistä ilman perusterveydenhoitoa. Hän pohtii, lähtevätkö ihmiset esimerkiksi laboratoriokäynneille Seinäjoelle, vai odotetaanko terveysongelmien kanssa niin pitkään ennen hoitoon hakeutumista, että sitten tarvitaankin jopa osastohoitoa.
– Arviointiryhmän esityksessä oli laskelma, että hoitoon pääsyn mediaanimatka kasvaa viisi kilometriä. Täytyyhän se uskoa, mutta kyllä isokyröläisillä matka pidentyy huomattavasti keskiarvoa ja mediaania enemmän.
Ihmisten terveyden vaarantumisen lisäksi Kankaanpää on huolissaan kunnan maineesta ja vetovoimasta.
– Olemme rakentaneet kunnan veto- ja pitovoimaa järjestelmällisesti. Vedetäänkö nyt matto meidän työmme alta?
Isokyrö houkuttelee lapsiperheitä muuttamaan kuntaan ja pysymään kunnassa kahdella uudella kokeilulla.
Maksutonta varhaiskasvatusta kokeillaan elokuusta 2027 alkaen. Määräaikaisen kokeilun tuloksia kartoitetaan kevään 2030 jälkeen.
– Varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta on puhuttu kunnassa jo pitkään. Toivotaan, että sillä olisi vaikutusta kunnan vetovoimaan, sanoo Isonkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Mäki-Rammo (kesk.).
Mäki-Rammo toteaa, että myös Valtaalaan kaavoitettava uusi asuntoalue voi lisätä Isonkyrön houkuttelevuutta. Lapinmäen tontit ovat olleet kysyttyjä.
– Valtaalasta on myös Seinäjoen suuntaan nopea matka.
Kunnanjohtaja Tero Kankaanpää kertoo, että kokeilun vaikutukset näkyvät kunnan taloudessa ensimmäisen kerran keväällä 2028. Hintalappu maksuttomalle varhaiskasvatukselle on 130 000 euroa.
– Meidän täytyy tehdä käyttäjäkyselyitä ja vaikutusanalyysejä, jotta näemme, onko kokeilulla ollut vaikutusta. Tänä vuonna Isossakyrössä on myös syntynyt enemmän lapsia kuin pitkään aikaan.
Kyrönmaan lukiossa kokeillaan ensi vuonna maksutonta ajokorttia. Sen toivotaan saavan entistä useamman valitsemaan toisen asteen koulutuspaikakseen Isossakyrössä olevan lukion.
– Lukioon kaivattaisiin tulijoita muista kunnista, ja lisäksi viime aikoina aika moni oman kunnan nuorista on valinnut jonkin toisen oppilaitoksen, Mäki-Rammo sanoo.
Maksuton ajokortti tarjotaan uusille opiskelijoille, jotka aloittavat Kyrönmaan lukiossa elokuussa 2027.
Vuosikate: 2,03 miljoonaa euroa.
Tilikauden tulos: 193 872 euroa.
Nettoinvestoinnit: 3,6 miljoonaa euroa.
Valtionosuudet: 3,98 miljoonaa euroa.
Tuloveroprosentti: 9,50.
Verotulot: 10,50 miljoonaa euroa.
Asukasmääräennuste: 4 218 asukasta.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi