Elokuva-arvio: Pirjo i Sverige sisältää tavanomaisia vitsejä ja konhotusta

Marita Nyrhinen

Pirjo i Sverige. Ohjaus: Lauri Nurkse. Ensi-ilta Matin-Tuvassa 9.10.

YLISTARO Komediauutuus Pirjo i Sverige on Pirjo Heikkilän käsikirjoittama ja Lauri Nurksen ohjaama konhotuselokuva siitä, kuinka Pirjo saa päähänsä, että on sukua Ruotsin kuninkaallisille. Ei kun (pako)matkalle toteamaan todellisuus parempien ihmisten maahan.

Pirjo Heikkilä on komedienne ja näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Siskonpeti ja nimikkosarjassaan Pirjo sekä tuoreemmassa Pirjon rumempi Suomi. Hänet siis tunnetaan aika monesta yhteydestä.

Elokuva alkaa aika mainiosti kirjoitetulla dialogilla, kun Pirjo ja hänen tätiään esittävä Heidi Herala sanailevat Pirjon epäonnistuneen mäkihyppy-yrityksen jälkeen. Kun Pirjo lähtee laivamatkalle Ruotsiin, vitsit muuttuvat tavanomaisiksi, esimerkkeinä vaikkapa laivaristeilyn kohellukset ja surrealistiset kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa.

Pirjo i Sverige on nolaamisen mestariteos. Oikeastaan mistään ei löydy sympaattista ja vetävää elementtiä. Räkivä kakara, stupido italiatar, sietämätön fanittaja, kekkuloivat finnjävelit, vähättelevät sveamammat – ja tietenkin Pirjo itse – yrittävät antaa kutinaa nauruhermoille, jos ketä naurattaa. Ja siinä missä nolaavaa huumoria veistetään ruotsalaisista, myös suomalaiset ja siinä sivussa muutkin saavat kyytiä.

Pissakakkahuumorin ystäville elokuva kolahtanee. Mutta tosikkoa alkaa puuduttaa alta aikayksikön.