Dinosauruksia Herttalan lähiössä – Hanne Valtarin lastenkirjasarja kertoo kaupunkilaislapsuudesta

Elina Koski

HELSINKI/VÄHÄKYRÖ Herttalan lapset rymyävät lähimetsässä, rakentavat majoja ja matkustavat metrolla Luonnontieteelliseen museoon nähdäkseen ihailemiensa dinosaurusten luurankoja. Herttala on Hanne Valtarin ensimmäisen lastenkirjan viihtyisä, yhteisöllinen lähiö.

Elokuussa ilmestynyt Herttala – Aarnin dinosauruskirja (Otava) on päiväkoti-ikäisille tarkoitetun kirjasarjan ensimmäinen osa. Sarjan toinen osa ilmestyy ensi keväänä, ja kolmaskin kirja on tekeillä.

Sarjan kirjoja yhdistävät sama lähiö kerrostaloineen ja lapsineen sekä jokin lasten fanittama lempihahmo. Kussakin kirjassa pääroolissa on eri lapsi. Kirjat sisältävät ikään kuin tarinan tarinassa, sillä esimerkiksi Aarni on kuvittanut sivuille piirroksin ja tarroin omaa dinosauruskirjaansa.

Valtari on poiminut Herttalaan aineksia oman perheensä lähiöelämästä Helsingin Herttoniemessä. Hänen muusinaan ovat olleet omat, nyt 11- ja 14-vuotiaat lapset. Kirjailija itse on elänyt maalaislapsuuden Vähänkyrön Järvenkylässä, mutta halusi kuvata kirjoissaan nimenomaan lastensa tuntemaa kaupunkilais- ja lähiölapsuutta.

Hanne Valtari oli lapsena ahkera lukija ja kirjaston asiakas, joka ”marinoitui” Astrid Lindgrenin satujen maailmassa. Hän muistelee jo silloin haaveilleensa, että olisipa hienoa kirjoittaa Astridin tavoin lastenkirjallisuutta. Sitä ennen hän julkaisi kuitenkin tieto- ja kaunokirjallisuutta. Hänen esikoisromaaninsa Valmis paketti ilmestyi viime syksynä.

Herttala-sarja versoi tarinasta, jonka Valtari kirjoitti kymmenisen vuotta sitten muiden töidensä ohessa. Se jäi pöytälaatikkoon, kunnes kustantaja uteli Valtarilta, olisiko hänellä muitakin tekstejä kuin romaanina julkaistu.

– Kustantamossa nähtiin kirjasarjan mahdollisuus. Päätimme, että kirjoittaisin ensimmäisen kirjan Aarnista ja dinosauruksista. Sen jälkeen uudistaisin ensiksi syntyneen tarinan sarjamaailmaan soveltuvaksi. Se julkaistaan Vuokon prinsessakirjana.

– Kaupunkilaisuudella oli iso osa jo ensimmäisessä Vuokko-käsikirjoituksessani. Lähiöitä voidaan pitää ankeina paikkoina, joissa on betonia ja asfalttia, mutta minun kokemukseni lähiöstä on erilainen. Metsä alkaa takapihalta ja luonto on läsnä.

Valtari on ylpeä pohjalaisista juuristaan, mutta halusi siitä huolimatta antaa lapsilleen kaupunkilaislapsuuden, jossa he kohtaavat paljon erilaisia ihmisiä, ajatuksia ja kulttuureita.

– On ollut ihanaa nähdä, miten lapsi hipsii sukkasillaan kellarin kautta naapurirappuun kaverinsa luo tai menee rimpauttamaan ovikelloa samassa rapussa. Itse vispasin pyörällä viisi kilometriä tavatakseni ystäväni. Tunsin lapsena oloni joskus yksinäiseksi, koska lähellä ei ollut seuraa.

– Halusin tallentaa kirjoihini sen leikin ja ystävyyden maailman, jonka kerrostaloyhteisö voi luoda. Herttoniemessä lapset leikkivät nykyäänkin pihaleikkejä, ja kotitalon pihassa heillä on aina kavereita.

Herttalan maailma syntyi Valtarin mukaan helpohkosti. Pikkulapsiarjen muistoja Herttoniemessä hän veresti lukemalla tuona aikana kirjoittamaansa blogia. Ystäviä jututtamalla selvisi, onko kurahousuarki samanlaista kuin hänen omien lastensa ollessa pieniä.

– Pidän tärkeänä, että kirjan tekstiä voi maistaa ja pureksia ääneen luettaessa. Toivoin kirjaa, jossa olisi laadukas kuvitus ja josta sekä lapsi että aikuinen voisivat pitää. Uskon, että siinä onnistuttiin.

Aarnin dinosauruskirjan on kuvittanut Belgiassa asuva ruotsalainen Anna-Karin Garhamn. Yhteistyö hänen kanssaan jatkuu.

– Emme ole tavanneet kasvotusten, mutta olemme viestitelleet paljon ja pitäneet videopalavereita. Meille syntyi saman tien maaginen yhteys. Anna-Karin herätti kirjan hahmot ja sen ihanan kaaottisen, arjenlämpöisen pikkulapsielämän henkiin. Hänen kuvissaan on valtavasti yksityiskohtia.