Haastattelussa Harry Potter -tähti – Elokuvakriitikon raportti Berliinistä Pohjankyrön lukijoille

Marita Nyrhinen

BERLIINI Helmikuussa Berliinin elokuvafestivaalin pääkilpailusarjassa nähtiin Hanna Bergholmin ohjaama ja hänen yhdessä Ilja Rautsin kanssa käsikirjoittama Yön lapsi. Se sai hieman ristiriitaista palautetta ja jäi ilman palkintoja.

Tärkeää oli laaja kansainvälinen huomio. Sitä onkin esitetty useilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Elokuva voitti Brysselissä Silver Méliès -palkinnon Brussels International Fantastic Film -festivaalilla, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä genre-elokuvafestivaaleista. Pääosan esittäjä Seidi Haarla palkittiin parhaana näyttelijänä Fantasia Film Festivalilla, Amerikan merkittävimmällä genre-elokuvafestivaalla Montrealissa.

Yön lapsi tarjoaa omaperäisen ja synkähkön näkökulman vanhemmuuteen. Bergholm kutsuu elokuvaansa aikuisten moderniksi saduksi.

– Se on kuin vanhat Grimmin sadut. Ne ovat melko karmivia, mutta niissä esiintyviin ihmisiin voi samaistua, olivatpa tarinat kuinka erikoisia tahansa, Bergholm sanoo. Hänen mukaansa elokuva on suunnattu niin genre-elokuvien kuin draamankin ystäville, jotka arvostavat hyviä tarinoita.

Bergholm kertoo elokuvan idean kumpuavan hänen omasta kokemuksestaan äidiksi tulemisesta. Samalla kun hänen oletettiin kokevan kaiken ihanana, hän koki vaikeita hetkiä. Äitiydessä on uusia tunteita ja fyysisiä haasteita, joita elokuvissa ei juurikaan käsitellä. Grimmin kaltaisen sadun tapaan hän halusi esittää asiat äärimmäisinä kokemuksina. Oli tärkeää sijoittaa tarina suomalaiseen metsään, jotta siitä syntyisi tuo satu Grimmin tarinoiden hengessä.

Rupert Grintin useimmat tuntevat Harry Potter -elokuvasarjasta. Hänellä on kaksi lasta, joten vanhemmuus tuntuu hieman pelottavalta.

– Lapset ovat pelottavia otuksia, pitää olla varovainen, sillä heidän kropat eivät ole vielä kehittyneet. Vanhemmuus aiheuttaa hieman ahdistusta.

Hänelle ajoitus oli ylipäätään aito, sillä hän oli kuvausten aikaan saamassa lapsen.

– Hahmoni on kotoisin hyvin erilaisesta ympäristöstä, joten yhtäkkinen siirtyminen luontokeskeiseen ympäristöön, ja tietysti myös kieli, on hahmolleni melko hämmentävää, Grint sanoo.

Bergholmin kanssa oli Grintin mukaan upea työskennellä.

– Hanna oli aina ammattimainen, ystävällinen ja kärsivällinen. Ja Seidi Haarlalla on harvinainen kyky ottaa valkokangas täysin haltuunsa ja tuoda kaikki tunteensa mukaan kohtaukseen, Grint suitsuttaa.

Elokuva-arvostelu: Äitiyden pelot painajaismaisissa mitoissa

Yön lapsi (2026). Ohjaus. Hanna Bergholm. Ensi-ilta Matin-Tuvassa 6.11.

YLISTARO Hanna Bergholmin ohjaamaa, Berliinin elokuvafestivaalilla ensi-iltansa saanutta Yön lapsi -elokuvaa on esitetty jo maailmalla monissa maissa. Vihdoin se nähdään kotimaan valkokankailla.

Suomalainen Saga (Seidi Haarla) muuttaa brittiläisen aviomiehensä Jonin (Rupert Grint) kanssa suomalaisen metsän ympäröimään kotitaloon. Saga tulee raskaaksi. Vaikean synnytyksen jälkeen äidin valtaa outo tunne siitä, että vauvassa on jotain vikaa. Alkaa painajaismainen perhedraama, jossa vanhemmat tarkastelevat lapsensa kehitystä eri lähtökohdista. Jon ja Saga ovat ikään kuin eri leireissä, vastakkain, sillä he näkevät lapsensa aivan eri valossa.

Seidi Haarlan roolisuoritus on rohkeaa; hän uskaltaa heittäytyä täysillä uupuneen, murtumispisteessä olevan äidin nahkoihin. Hän on eteenpäin työntävä voima, joka kantaa komeasti koko elokuvaa. Harry Potter -elokuvista tunnetun Rupert Grintin rooli brittiläisenä aviomiehenä tekee sympaattisen ja vakaan mutta hieman vaisun roolisuorituksen. Se lienee tarkoitus.

Nimet antavat viitteitä. Jon on tavallinen heppu. Siihen hänen englanninkielisessä kulttuurissa yleisin nimensä viittaa. Sen sijaa nimet Saga (suom. satu) ja Kuura tarkoittavat enemmän, ja ne toimivat temaattisina avaimina tarinan tulkinnassa. Nimet merkitsevät henkilöiden välisiä valtasuhteita.

Yön lapsi on vahvasti psykologinen draamatrilleri, joka käsittelee vanhemmuutta ja parisuhteen varhaisia vaiheita sekä synnytyksen jälkeistä masennusta. Elokuvan genre eli lajityyppi on tapa luokitella elokuvia yhteisten piirteiden, kuten sisällön, teemojen, ilmaisukeinojen, tunnelman tai tyylin perusteella. Genre-elokuvan puolesta Yön lapsen kohdalla puhuvat vahva osaaminen: tekninen toteutus vakuuttaa, olipa kyseessä Pietari Peltolan satumaisen kuvauksen, Kari Kankaanpään karmivien interiöörien tai nukkien ja tietokonegrafiikan yhdistelmä. Nuo elementit muuttavat Kuura-vauvan ilkeäksi mutta samalla pieneksi söpöliiniksi, jota ei oikeastaan koskaan näytetä katsojille.

Tunnelmaa luo myös Apocalyptica-yhtyeen Eicca Toppisen originaalimusiikki. Vaikutelma lähenee vanhoja satuja, jossa on outoja ja pelottaviakin elementtejä, ja samalla joitain tuttua.

Vahvat vaikutelmat ovat myös peräisin Hanna Bergholmin tavasta näyttää fyysisiä ja naisellisia asioita, joita tavallisesti elokuvissa ei nähdä. Hän onkin sanonut, että yleensä kaikki, mikä on naisellista ja feminiinistä kehoissamme, vaietaan. Bergholm ei vaikene.

Marita Nyrhinen