A-
A+
Vähäkyröläinen Helena Alanen haluaa kuntalaisaloitteillaan herätellä Vaasan kaupunkia tarttumaan sanoista tekoihin. Kuntaliitoksesta alkaen on odotettu kohennusta sekä Vaasa-bussivuoroihin että alueen vahvuuksien esiin nostamiseen markkinoinnin avulla.
PIA KORPELA-MÄKI
Vähälläkyröllä on paljon kerrottavaa.
Helena Alanen
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Helena Alanen on jättänyt kaksi Vähääkyröä koskevaa kuntalaisaloitetta Vaasan kaupungille.
Ensimmäinen niistä koskee joukkoliikenne Liftin linjaa 30 Vaasasta Merikaarron ja Vähänkyrön kirkonkylän kautta Tervajoelle.
Vähässäkyrössä asuva Alanen esittää Vaasan kaupungille, että se selvittäisi linjan jatkamista Tervajoen rautatieasemalle Isoonkyröön ja bussiaikataulujen yhteen sovittamista junaliikenteen kanssa.
Pienellä reittimuutoksella voitaisiin luoda toimiva yhteys paikallisliikenteen ja junaliikenteen välille sekä parantaa merkittävästi koko Vähänkyrön saavutettavuutta.
Sijainti Vaasan ja Seinäjoen välissä on Alasen mukaan Vähänkyrön erityinen vahvuus. Tervajoen juna-asema tarjoaa alueelle kilpailuedun, jota ei tällä hyödynnetä täysimääräisesti.
– Tervajoki on ainoa taajama Vaasa-Seinäjoki-rataosuudella, jossa kaikki aseman kautta kulkevat junavuorot pysähtyvät. Tämä luo erinomaiset edellytykset työmatka-, opiskelu-, asiointi- ja matkailuliikenteelle sekä mahdollistaa kestävien kulkutapojen käytön laajalla alueella, hän toteaa kuntalaisaloitteessaan.
Alanen toivoo myös bussivuorojen lisäämistä Vaasasta Vähäänkyröön ja takaisin erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin.
Hän esittää, että Vaasan kaupunki selvittää lisäksi muutosten kustannukset, matkustajapotentiaalin sekä vaikutukset joukkoliikenteen käyttöön, alueen saavutettavuuteen ja vetovoimaan ja kaupungin ilmastotavoitteiden toteutumiseen.
Helena Alasen toinen aloite käsittelee Vähänkyrön markkinointia. Hän esittää, että Vaasa vahvistaa Vähänkyrön markkinointi- ja viestintäresursseja osoittamalla 30-50 prosenttia jonkun kaupungin viestintä- ja markkinointitehtävissä toimivan työajasta pysyvästi Vähäänkyröön. Vaihtoehtona on perustaa uusi alueellinen viestintä- ja markkinointitehtävä Vähääkyröä varten.
Työntekijä työskentelisi säännöllisesti Vähäkyrö-talolla osana aluepalveluiden toimintaa.
Tavoitteena olisi rakentaa tiivis yhteistyömalli Vähänkyrön aluepalveluiden, yhdistysten, yritysten, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.
Alanen muistuttaa, että Vähänkyrön markkinointi- ja viestintätyötä tehdään tällä hetkellä hyvin rajallisilla resursseilla. Alueen näkyvyydestä vastaavat pääosin hän itse aluetyöntekijänä ja yhteispalveluiden palveluneuvoja oman muun työnsä ohella.
Vahvempi ja pitkäjänteisempi markkinointi voisi Alasen mukaan lisätä Vähänkyrön tunnettuutta, houkutella uusia asukkaita, tukea yritystoimintaa, vahvistaa matkailua ja nostaa esiin kaupungin maaseutualueiden merkitystä osana Vaasan kasvua ja vetovoimaa.
– Vähälläkyröllä on paljon kerrottavaa. Jotta alueen mahdollisuudet voidaan hyödyntää täysimääräisesti, tarvitaan myös riittävät resurssit niiden näkyväksi tekemiseen, hän huomauttaa.
Vaasan kaupunginvaltuusto hyväksyi keväällä Vähänkyrön elinvoimasuunnitelman. Keskustelussa korostettiin alueen vetovoimaa, kasvupotentiaalia ja tarvetta vahvistaa Vähänkyrön näkyvyyttä kilpailtaessa uusista asukkaista, yrityksistä ja matkailijoista. Keskustelussa muistutettiin myös, että kaupungin markkinointi- ja viestintätiimin tulisi osallistua nykyistä vahvemmin Vähänkyrön kehittämiseen.
Alanen näkee, että mikäli Vaasan tavoitteena on aidosti vahvistaa Vähänkyrön elinvoimaa, tulee tavoitteen näkyä myös käytännön resursoinnissa. Pelkkä elinvoimasuunnitelma ei lisää alueen tunnettuutta ilman riittäviä henkilöresursseja siitä viestimiseen.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi